Kilpailuohjeet

1. Kansan Sivistystyön Liiton järjestämän videokilpailun tarkoituksena on aktivoida nuoria miettimään syitä ammattiliittoon kuulumiselle.

2. Kilpailun aihe on ”Mä kuulun liittoon”

3. Videon voi tehdä yksin tai ryhmässä.

4. Videotiedostot voivat olla esim. seuraavissa muodoissa: avi, mpg, wmv, mov.

5. Mikäli videoon on liitetty musiikkia, täytyy tekijänoikeuksien olla kunnossa. Mitään CD-levyltä kopioitua tai netistä ladattua musiikkia ei saa käyttää mikäli siihen ei ole tarvittavia lupia esimerkiksi Teostolta (www.teosto.fi ). Itse sävellettyä musiikkia käytettäessä on kilpailulomakkeessa mainittava tekijätiedot.

6. Työn toteutustapa on vapaa: fiktio, dokumentti, animaatio tai näiden yhdistelmä.

7. Videon enimmäispituus on 1 min ja vähimmäispituus 30sekunttia.

8. Video voi olla tehty suomen, ruotsin tai englannin kielellä.

9. Kilpailuun osallistuvien töiden tulee olla ennen julkaisemattomia.

10. Video ei saa sisältää halventavaa tai syrjivää materiaalia liittyen uskonnolliseen vakaumukseen, etniseen alkuperään, sukupuoleen, ikään tai ihonväriin. Se ei saa olla toista loukkaava eikä muutenkaan Suomen lain vastainen.

11. Kilpailuun osallistuvan tulee täyttää ilmoittautumislomake ja toimittaa se valmiin työn kanssa kilpailun järjestäjälle.

12. Valmiit työt ilmoittautumislomakkeen kanssa tulee toimittaa cd:lle poltettuna tai muistitikulle tallennettuna 16.9.2011 mennessä osoitteeseen: Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry, Hämeentie 36 00530 Helsinki. Kuoren päälle tulee laittaa merkintä ”Videokilpailu”.

Ilmoittautumislomake